Olavin Jazz: Sole Azul Tänään klo 19:00 - 21:00

Sole Azul

Linkki Linkki
Linkki Linkki

Musiikkinäyte: Alaovella

Harri Kuusijärvi – harmonikka
Pauli Lyytinen – saksofoni
Eero Tikkanen – kontrabasso

Kun varkaat veivät soittimet Azulin kaupungissa Argentiinassa, päätti Harri Kuusijärvi viedä tangon ja tehdä siitä omansa. Syntyi Sole Azul.

Sole Azul on keväällä 2017 perustettu trio, joka repii tangon juuriltaan ja istuttaa sen pohjoiseen ikiroutaan. Yhtye esittää jazzmusiikista tutuin tyylikeinoin itse säveltämäänsä tangovaikutteista musiikkia sekä sovituksia suomalaisista ja argentiinalaisista tangoista.

Harmonikkataiteilija Harri Kuusijärvi on tunnettu virtuoottisesta soittimen käsittelystään ja monipuolisuudestaan. Kuusijärvi on mm. kantaesittänyt lukuisia harmonikalle sävellettyjä nykymusiikkiteoksia, esiintynyt vuosia Yonan ja Jaakko Laitisen kokoonpanoissa ja ollut omalla Koutus-yhtyeellään maailmanmusiikkilistojen kärkipaikoilla. Vuoden 2017 Pori Jazzin Ted Curson -palkinnon saanut saksofonisti-säveltäjä Pauli Lyytinen on tullut tunnetuksi mm. yhtyeistään Elifantree, Pauli Lyytinen Machinery, Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri, Equally Stupid ja Raoul Björkenheim eCsTaSy. Eero Tikkanen on yksi Suomen jazzkentän kysytyimpiä basisteja, joka tunnetaan mm. Mopo-, The Mystic Revelation of Teppo Repo – ja Mikko Innanen 10+ -yhtyeistä.

"Jos edistyksellisen musiikin mestari, basisti Pekka Pohjola, vei suomalaiseen metsään, hanuristi Harri Kuusijärvi Pellon Lankojärveltä vie tunturiin. – – Harri kertoo hanurillaan tarinoita, joista kuulijan on helppo ottaa kiinni. Hänen taikansa on tavassa yhdistää kevyt ja vakava musiikki, rajoja ei ole." – Väylän Pyörre 2017 9.3.2017

"Saksofonisti Pauli Lyytinen on lukuisien pienyhtyeiden kantava voima, muusikko, jonka keikoilta ei koskaan poistu pettyneenä. Elämyksellisten esiintymisten ohella myös levytetty katalogi alkaa olla kunnioitettava, sekä laaja että huiman tasokas. Sanotaan se vielä suoraankin: Lyytisestä on vääjäämättä tulossa suomijazzin todellinen suurmies." – Pentti Ronkanen, Suomijazz 14.07.2017

Lisätiedot

Tapahtuman sijainti
Wanha Kasino
Kylpylaitoksentie 4, 57130, Savonlinna
Järjestäjä
Olavin Jazz ry
Ilmoittautumistiedot
0400516429
Lipunmyyntitiedot
Ovelta tuntia ennen: 15/10 €
Ennakkoon: Nettilippu.fi