Pilvilinnoja pohjoisesta -konsertti Pe 28.7. klo 17:00 - 18:00

Pilvilinnoja pohjoisesta -konsertissa Maj Lind -kilpailuihin valmistautuva pianisti Hannu Alasaarela konsertoi viulisti Matias Lahden kanssa. Oululaislähtöinen, aikoinaan Madetojan musiikkilukiossa opiskellut duo on esiintynyt säännöllisesti yhdessä vuodesta 2012.

Oululaissäveltäjä Leevi Madetojan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 130 vuotta, ja konsertissa kuullaan toinen Madetojan suurista kamarimusiikkisävellyksistä, Sonatiini viululle ja pianolle. Ranskalaisvaikutteisen, harvoin esitetyn sonatiinin parina on J.S. Bachin monumentaalinen mutta herkkä sonaatti viululle ja cembalolle c-molli. Madetojan pianokilpailun voittaneen ja Tampereen pianokilpailuissa palkitun Alasaarelan soittamana kuullaan myös Debussyn pianosarja Vaskipiirroksia, ja uutena aluevaltauksena duo tulkitsee vielä Madetojan melodraaman Pilvilinnat L. Onervan tekstiin.

Madetojan musiikin lisäksi Lahti tuo mukanaan kappaleen oululais-italialaista kulttuuriperintöä; hänellä on käytössään Oulussa toimivan Tauno Tönningin säätiön lainaama Alessandro Gagliano -viulu vuodelta 1704.

Lisätiedot

Tapahtuman sijainti
Galleria Linnankatu 13
Linnankatu 13, 57130, Savonlinna
Järjestäjä
Ars Aloise ry
Ilmoittautumistiedot
vapaa pääsy
Lipunmyyntitiedot
vapaa pääsy