Lupsakkavaellus 12.6. - 16.6.

Haluatko osallistua kiireettömään matkantekoon, missä tärkeintä ei ole saavutetun matkan pituus vaan luonnosta ja hiljaisuudesta nauttiminen? Tämä on silloin juuri Sinulle sopiva vaellus. Nautimme alkukesän luonnosta kaikilla aisteilla; kuuntelemme lintujen laulua, tuoksuttelemme metsän tuoksuja ja ahmimme silmän ruokaa. Reittioppaana toimii Pirkko Kaskinen.

Tiistaina kokoonnumme Oronmyllyn leirikeskukseen klo 14. Ensimmäisen illan aikana teemme pienen patikkaretken (alle 5 km) Oronmyllyn maastossa ja tutustumme vaellustovereihin.

Keskiviikkoaamuna starttaamme kohti Enonkoskea. Ensimmäisen päivän kävelymatka on pisin, 17 km ja päämäärämme Putikko, joka on tutustumisen arvoinen, idyllinen kylä. Tälle päivälle osuu myös muita kulttuuriyllätyksiä. Loppumatkan Putikosta Punkaharjulle kuljemme autolla. Illalla pääsemme hoivaamaan väsyneitä kehojamme Kruunupuiston kylpylän poreisiin.

Torstain vaelluspäivä starttaa Kruunupuistosta harjumaisemia pitkin Tuunaansalmeen. Tästä hyppäämme auton kyytiin ja kuljemme Kulennoisharjun päähän Hiekkalahteen. Määränpäänä on Huosionjärven rannalla sijaitseva Huosion maja. Tästä hyppäämme taas autoon ja matkaamme Kerimäelle. Käymme tutustumassa maailman suurimpaan puukirkkoon. Matkaa toisena vaelluspäivänä kertyy noin 13 km.

Perjantain vaelluspäivän määränpäänä on Enonkosken rajalla, Vuorijärven rannalla sijaitseva mökki, jossa on mukava viettää viimeistä yhteistä iltaa saunoen, herkutellen ja musisoiden. Kilometrejä tälle päivälle kertyy noin 15.

Lauantai ja samalla viimeinen vaelluspäivä on matkaltaan 14 km. Matka alkaa Polvikoskelta, jatkuu Vuorikosken, Koskitaipaleen ja Veneniemen kautta Enonkoskelle. Vaelluksen päätepiste on Enonkosken vanha kivinen kaarisilta. Tämän jälkeen on suihkut Enonkosken liikuntatalolla, päätösmessu Enonkosken kirkossa ja muikkukeitto Enonhovissa. Kuljetus Enonkoskelta Savonlinnaan ja Oronmyllylle lähtee klo 17.30.

Hinta 440 €

Ilmoittautuminen sähköisesti Pyhien Polkujen nettisivuilla 20.5.2018 mennessä

Lisätiedot

Tapahtuman sijainti
Parikkala-Punkaharju-Kerimäki-Enonkoski
Kirkkotie 2, 58175, Enonkoski
Järjestäjä
Pyhät Polut ry
Ilmoittautumistiedot
Linkki
Lipunmyyntitiedot
Ei ilmoitettua lipunmyyntitietoa.