Linnansaaren kansallispuisto

Saimaannorpan koti

Linnansaaren kansallispuisto ja luonnonsuojelualue on sympaattisen saimaannorpan kotivesiä. Ominaista Linnansaarelle ovat myös avarat järvenselät, sadat saaret ja luodot sekä rantakallioiden takaa paljastuvat rehevät lehdot. Linnansaaren kansallispuisto on suomalaista järviluontoa parhaimmillaan. Kuva: Metsähallitus/Vesa Nikkanen

Linnansaaren kansallispuisto sijaitsee Saimaaseen kuuluvalla Haukivedellä n. 50 km päässä Savonlinnasta. Puistoon pääsee ainoastaan vesitse. Kesäaikaan Linnansaaressa voi liikkua vaikkapa meloen tai matkaveneellä. Puiston lukuisat retkisatamat telttailupaikkoineen tekevät siitä erinomaisen vesiretkeilykohteen. Talvella puiston halki kulkee hoidettu talvivaellusreitti jolla voi liikkua esimerkiksi retkiluistellen, hiihtäen tai kävellen.

Linnansaaren pääsaarella sijaitsee myös Sammakkoniemen leirintäalue sekä kioski-kahvila. Sammakkoniemestä on mahdollista vuokrata ranta-sauna. Kansallispuiston pääsaarella pääsee myös patikoimaan. Merkattuja reittejä kulkee halki rehevien metsien ja perinnemaisemien. Linnavuorelta avautuu upea näköala Saimaalle.

Saimaannorppa ja kalasääski

Linnansaaren kansallispuistossa elää jopa 60 saimaannorppaa (Pusa hispida saimensis). Haukivesi onkin tärkeää norpan elinaluetta. Kevättalvi on saimaannorppien kannalta ratkaisevaa aikaa, silloin lumikinokset suojaavat vastasyntyneitä kuutteja. Norppakanta Saimaalla on noin 370-380 yksilöä.

Linnansaari on myös sääksen valtakuntaa ja sen kanta onkin puistossa yksi maamme tiheimpiä.

Linnansaaren kansallipuisto ja luonnonsuojelualue

Suomesssa on yhteensä 40 kansallispuistoa, joista Linnansaari on yksi. Kansallispuistot ovat laajoja luonnonsuojelualueita, joiden tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuus sekä antaa ihmisille mahdollisuus nauttia luonnosta.

Hyödyllisiä linkkejä

Tutustu myös

Kysyttävää Linnansaaresta?

  • Savonlinnan seudun matkailu- ja retkeilyinfo palvelee ympärivuotisesti Riihisaaressa, katso seudun matkailuneuvonnat.
  • Soita Saimaan luonto- ja kulttuurikeskus Riihisaareen: 0206 39 5929
  • Lähetä sähköpostia: saimaametsa.fi

Ajankohtaista Facebookissa

Saapuminen ja oleilu Linnansaareen kansallispuistossa

Kesäaikaan Linnansaareen pääsee helpoiten reittiveneellä Oravista tai Järvisydämestä Rantasalmelta. Linnansaareen voi myös veneillä itse tai meloa. Talvella Linnansaareen mennään jäätä pitkin esimerksi retkiluistellen tai potkukelkalla.

Linnansaari kesällä

Linnansaari on vesiretkeilijän paratiisi. Linnansaari soveltuu sekä päiväkävijöille että telttailijoille, kalastajille, melojille sekä muille retkeilijöille. Kansallispuistossa voit harrastaa joko itsenäisesti tai opastetusti.

Linnansaaren pääsaarella sijaitsee Sammakkoniemen leirintäalue tulipaikkoineen sekä vuokrattavia leirintämökkejä. Sammakkoniemessä on myös venesatama sekä vuokrattava sauna.

Linnansaari talvella

Talviaikaan Linnansaaressa voi liikkua jopa yli 20 km pitkällä, merkatulla ja huolletulla talvivaellusreitillä retkiluistellen, potkukelkoilla, hiihtäen, moottorikelkalla, rekikyydillä tai jalkaisin. Reitin lähtöpisteet ovat SaimaaHoliday Oravissa sekä Järvisydämessä Rantasalmen Porosalmessa. Linnansaaressa voi myös pilkkiä sekä lumikenkäillä. Luontopolut toimivat talvella lumikenkäreitteinä.

Merkatulla talvivaellusreitillä kulkeminen on turvallista, koska sen kunnosta huolehditaan ja jään paksuutta seurataan. Kun syväväylä sulkeutuu tammikuun puolen välin jälkeen reitti avataan myös Järvisydämestä Linnansaareen.

Linnansaaren kioski & kahvila on avoinna sään salliessa, sekä retkiluisteluviikonloppuisin sekä hiihtolomaviikoilla. Aukioloajat ja ja talvivaellusreitin kunnon voit tarkistaa päiväkirjasta. Pääsaarella sekä Pikku-Lapissa löytyvät tulipaikat ja huussit.

Kuljethan vain merkatuilla reiteillä oman turvallisuutesi sekä norpan pesimärauhan vuoksi!

Tapahtumat Linnansaaressa

Sorry, No items