Super Risteily Saimaalla Maria Ylipää Ylihuomenna klo 17:00 - 23:55

Uutta savonlinnalaiseen elokuun iltaan
Superristeily, konsertti ja illallinen samassa paketissa.

Enonkosken pienen harmonikkafestivaalin lauantaina 8. elokuuta järjestämän superristeilyn tähtivieraat ovat näyttelijä-laulaja Maria Ylipää ja harmonikkataiteilija Viivi Maria Saarenkylä. Kaksikon ohjelmisto ja osaaminen ovat varsin monipuolisia, joten luvassa on poikkeuksellisen korkeatasoinen ilta.

Superristeily lähtee Ravintola Waahdon edustalta matkustaja-satamasta klo 17. Laivalla risteily-yleisö pääsee, harmonikkamusiikkia välillä kuunnellen, kokemaan Saimaan kesäiltaa tunnin verran. Illallinen nautitaan Osuuspankin entisellä edustushuvilalla Loikansaaren Karhunpesässä, minkä jälkeen iltaa tahdittavat lähinnä Maria Ylipää Ystävät-bändeineen.

Willa Karhunpesän konsertissa Ylipää yhtyeineen esittää Edith Piafin ja Jacques Brelin chanson-ohjelmistoa, saksalaista kabaree-musiikkia, suomalaista runoutta Anna-Mari Kämärän säveltämänä sekä otteita kitarataiteilija Marzi Nymanin säveltämästä laulusarjasta.

Savonlinnan torisatamaan laiva palaa illan hämärissä noin klo 23.

Tapahtumaan voi tulla myös omalla autolla, jolloin lipun hinta on edullisempi. Ennakkovaraus on kuitenkin tehtävä aina.

Yhteistyössä:
Etelä-Savon kulttuurirahasto, Savonlinna Live, Musiikin edistämissäätiö, Veljekset Pekkonen, Ecutiimi.

Hinta:
1-3 henk. a 140 €
4-10 henk. a 120 €
yli 10 henk. a 110 €

Lisätiedot

Tapahtuman sijainti
Loikasaaren Willa Karhunpesä
Loikansaarentie 239, 58810, KALLISLAHTI
Järjestäjä
Enonkosken Kulttuuri ry ja Veljekset Pekkonen
Ilmoittautumistiedot
mikko.nurmela@gmail.com
Lipunmyyntitiedot
pasi.pekkonen@ecutiimi.fi 050 546 6940
mikko.nurmela@gmail.com 050 436 4202
tai Neste Mertala