Historia seilaa Saimaan vesillä
Maailmassa ei ole jäljellä enää kovinkaan montaa käytössä olevaa höyrylaivaa. Savonlinnassa niitä on peräti kolme samassa satamassa: s/s Punkaharju, valkokylkinen s/s Paul Wahl ja s/s Savonlinna. Entistäkin erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että yksi perheyritys pyörittää laivojen toimintaa. Savonlinnalainen perheyritys Oy Vip Cruise Ltd tekee vuosittain satoja risteilyjä aluksillaan tarjoten kaikille mahdollisuuden nauttia historian tuulahduksesta entisöidyillä höyrylaivoilla. Heidän vierainaan ovat olleet niin kuninkaalliset, valtioiden päämiehet, julkkikset kuin pallon rikkaimmat liikemiehetkin, unohtamatta tietenkään tavallista kansaa. Selvästi höyrylaivaristeilyssä on jotain, joka yhä edelleen kiehtoo ihmisiä. Perheyrityksen osakas ja kippari Janne Leinonen suostui yhden risteilyn ajaksi pohdiskelemaan syitä höyrylaivojen painottumiseen Savonlinnaan sekä niiden merkitystä nykyaikana.
Höyrylaivakippari Janne Leinonen katselee s/s Punkaharjun ohjaamossa tulevan viikon sääennustuksia:
”22 astetta lämmintä, tämähän alkaa näyttää elämältä!” hän hihkaisee virne naamallaan.
Sen hetkisessä säässä ei ole juurikaan kehumista: harmaa, viileä ja tuulinen sää tuntuu kannella kipakkana. Siitäkin huolimatta Leinosella on kyydissään historiallisella s/s Punkaharju höyrylaivalla toistakymmentä ihmistä laivan lipuessa Saimaalla.
”Me ollaan tehty tätä hommaa jo yli kaksikymmentä vuotta ja meillä on asiakkaita, jotka ovat käyneet joka vuosi yli kahdenkymmenen vuoden ajan,” Leinonen sanoo.
Leinosten perheyritys omistaa kaksi höyrylaivaa ja kolmatta he vuokraavat Savonlinnan maakuntamuseolta. Heidän ensimmäinen oma laiva oli s/s Punkaharju, joka on rakennettu Savonlinnassa vuonna 1905 ja siksi seilaakin edelleen kotivesillään. Punkaharju on sisäverishöyrylaiva ja sillä tehdään sekä tilaus- että maisemaristeilyjä.
Leinosten toinen oma laiva on s/s Paul Wahl, joka on yksi viimeisimmistä Suomessa rakennetuista ”valkokyljistä.” Paul Wahl on alun perin vuodelta 1919 ja Leinoset käyttävät sitä sekä tilaus- että maisemaristeilijänä.
Kolmas Leinosten liikennöimä laiva, s/s Savonlinna, on heillä vuokralla Savonlinnan maakuntamuseosta. S/s Savonlinna on vuodelta 1904, mutta sen nykyinen ulkokuori on entisöity vuoden 1927 malliseksi. Savonlinna on Leinosten armadan suurin laiva ja se on ainoastaan tilauskäytössä.
”Savonlinna on sen verran iso laiva, ettei sitä ihan kuka vaan uskalla ajaa. Että jos kippareita etsii, niitä ei löydykään ihan noin vaan. Sitä saa sitten minä ajella, ja mielellään ajankin. Se on hyvä laiva,” Leinonen hymyilee.
Näillä kolmella aluksella Leinoset viettävät suurimman osan kesästä vesillä. Yrityksellä on keskimäärin 300 ennakkoon myytyä ryhmää tai tilausristeilyä. Nämä saattavat vaihdella aina kuuden hengen ryhmästä kahdeksankymmenen hengen risteilyihin.
”On ollut sellainenkin 270 hengen risteily, jolloin on ajettu kaikilla kolmella höyrylaivalla,” Leinonen kertoo.
Laivat ovat uniikkikappaleita, jotka on entisöity mahdollisimman lähelle alkuperäistä muotoaan. Laivoja ylläpidetään tunnon tarkasti, jotta ne näyttäisivät niin hyviltä kuin ne näyttävät. Keväisin jokainen pinta tarkastetaan ja käsitellään: maalataan, lakataan, ja öljytään niin sisältä kuin ulkoakin. Leinonen kutsuu prosessia laivojen ehostamiseksi, sillä korjaustöitä pyritään tekemään vähän.
”Ehostaminen on hyvä sana, koska tällaisia laivoja korjataan ainoastaan tarvittaessa. Jos niitä huolletaan oikein, niitä ei oikeastaan tarvitse korjata ikinä,” Leinonen selittää.
Aivan täysin eivät laivat ole aikansa mukaisessa varustuksessa. Leinosten laivoista löytyy sähköjärjestelmät, oluthanat, jääkaapit, sekä moderni merenkulkulaitteisto, johon kuuluu kauppa-alukselle vaadittavat laitteet kuten GPS, tutka ja VHF-puhelimet.
Kertoessaan kaikkea laivatekniikkaan liittyvää, Leinonen ohjaa samalla Punkaharjua ja nojaa rennosti ruoriin. Voisi melkein luulla, että sellaisen uniikkikappaleen kipparina oleminen tuntuu aika hyvältä.
”Hyvältähän se tuntuu, tulee miehekäs olo! Mitä isompi laiva, sitä miehekkäämpi olo. Kun ajaa Savonlinna-laivaa niin sitähän on jo herra melkein. Näissä laivoissa on vielä isompi merkitys kuin autoissa, koska näitä ei sentään kaikki osaa ajaa,” Leinonen naureskelee.
Vaikka laivojen perusperiaatteet ovat samat, ne käyttäytyvät kaikki eri tavalla. Eroja on muun muassa siinä, miten laivat tottelevat kun ruoria pyörittää, miten nopeasti ne kääntyvät, miten isot niiden kääntösäteet ovat, miten nopeasti kulkevat ja miten nopeasti pysähtyvät satamaan tultaessa.
Leinosen ei tarvitse miettiä omaa suosikkiaan.
”Kyllä se tämä Punkaharju on ihan ehdoton suosikki. Tämä on ylivoimaisesti hienoin laiva mitä on olemassa, parhaassa kunnossa, kaunein ja näppärimmän kokoinen. Tästä on niin paljon kuullut juttuja, tämä on niin sanottu meidän laiva tällä alueella.”
”Meidän laivalla” Leinonen viittaa Punkaharjun historiaan ja rooliin Savonlinnan seudulla. Punkaharjua pidetään ”meidän laivana”, koska se oli ison osuuskunnan omistama aina 60-luvulle asti. Sen jälkeen se oli ison laivanomistajan omistuksessa, ja yksityisessä omistuksessa 80-luvulla. Vaikka Punkaharju on nytkin yksityisessä omistuksessa Leinosilla, se mielletään edelleen ”meidän laivaksi”. Syy siihen on se, että Punkaharjulla on kuljetettu kaikenlaista väkeä: rahvasta, työläistä ja vähän porvariakin. Vaikka matkustajissa on ollut selkeä hierarkia, kaikki ovat kuitenkin päässeet kyytiin. Näin ei ollut tapana muissa laivoissa, kuten s/s Savonlinna, joilla oli tietynlainen omistaja ja joilla kuljetettiin vain tietyn statuksen omaavia kansalaisia.
”Mutta se ei ole pois minkään muun laivan arvosta. Tuo s/s Savonlinna on upea laiva, joka on rakennettu kuljettamaan rikkaita vieraita Lappeenrannasta Savonlinnan kasinolle kylpylään. Se on sen aikainen Titanic hienoine tapetteineen ja kalusteineen,” Leinonen selittää.
Kun taas Punkaharjussa, jolla on kuljetettu pääsääntöisesti tavallista kansaa, sisätilat ovat koivuvaneria ja suoraa pintaa.
”Mutta se on silti nättiä,” kippari painottaa.
Leinonen puhuu tunteella laivoista ja selvästi arvostaa niitä ja niiden historiaa. Mutta hän ei kuitenkaan elä jatkuvan nostalgian vallassa.
”Me olemme osa laivan historiaa ja se on osa laivan nykyhetkeä, että tuntee laivan historian. Se ei ole minulle historiassa elämistä. Mutta toivon, että se on sitä asiakkaalle, jolle risteily saattaa olla paluu mummolaan jonne on lapsena tehnyt matkan tällä laivalla. Jotkut elävät risteilyllä 30-lukua ja se on osa elämystä, ja se on täysin sallittua ja jopa toivottua,” kippari pohtii.
Höyrylaivat olivatkin historiansa aikana kosketuksissa lähes kaikkiin, yhteiskunnallisesta taustasta huolimatta.
Historiallisia aluksia
Monet eivät nykyisin enää ymmärrä, kuinka suuri merkitys höyrylaivoilla on menneisyydessä ollut. Höyrylaivat elivät kultakauttaan 1800-luvun lopussa jolloin ne olivat nopein tapa matkustaa, aina siihen asti, kunnes maantiet ja autoliikenne yleistyivät. Höyrylaivoja käytettiin sekä ihmisten että tavaroiden kuljettamiseen. Alukset sopivat erinomaisesti Suomen ahtaisiin sisävesiin ja siitä syntyikin säännöllinen laivaliikenne. Erityisesti paikallisliikenteessä höyrylaivat olivat erittäin tärkeitä ja välilaitureita oli hyvinkin tiheässä.
1800-luvun lopulla turismi kasvoi, mikä lisäsi vaatimuksia höyrylaivojen matkustusmukavuudelle. Tämän seurauksena laivoihin rakennettiin hyttejä ja salonkeja. Mutta reittiliikenne menetti merkitystään vuosisadan vaihteen jälkeen ensin rautatieliikenteelle ja sitten moottoriajoneuvoliikenteelle. Lomamatkailu kuitenkin kukoisti 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka, jonka jälkeen sekin hitaasti menetti suosiotaan ja merkitystään.
Vaikka höyrylaivat ovat ehkä jääneetkin ajasta jälkeen ja vaikka ne eivät ehkä ole yhtä merkittäviä kuin ennen, niiden historia kuitenkin elää edelleen. Se näkyy myös konkreettisesti s/s Punkaharjulla.
Leinonen oli muutama vuosi takaperin entisöinyt kapteenin hyttiä. Hän oli ottanut pois kovalevyä ja tapettia kun vastaan oli tullut vanha lautaseinä. Yhdessä laudassa luki lyijykynällä kirjoitettu teksti ”SS Punkaharju Savonlinna 1905.”
” Kynäkirjoitus oli pakko jättää siihen, koska se on pala historiaa. Se ei ole alkuperäinen hytti mutta on vaan niin hieno. Sitä miettii, että kukahan sen on kirjoittanut joskus” Leinonen toteaa.
Höyrylaivoilla on ollut aikoinaan valtava merkitys yhteisöille. Ne ovat olleet nopein kulkuyhteys, joskus jopa ainoa kulkuyhteys, sairaaloihin tai muihin kunnallisiin palveluihin.
”Olen kipparina tavannut ihmisiä, joiden hengen tämä laiva on pelastanut kun he olivat lapsena sairastuneet turberkuloosiin ja laiva oli ottanut kyytiin kun kunnanlääkäri oli muualla. Hevoskyydillä ei olisi kerinnyt tavata lääkäriä ajoissa,” Leinonen kertoo.
Nykyisin höyrylaivojen merkitys ei ole enää ihmishengistä kiinni, vaan kyseessä on enemmän julkisuusarvo ja imagolliset asiat. Laivojen historialla on yhä vetovoimaa.
”Näissä laivoissa historia ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä ja ne ovat ihmisille tärkeitä. Miksei näistä siis voisi kertoa enemmänkin ihmisille Savonlinnan ulkopuolella, aina ulkomaita myöten? Kertoa, että näitä laivoja on edelleen olemassa ja niistä pidetään huolta,” Leinonen pohtii.
Laivureita perheen voimin
Höyrylaivoja pyörittävä Oy Vip Cruises Ltd on vuonna 1989 perustettu perheyritys. Se oli Leinosen isän, Kari Leinosen, visio. Karin isä oli ollut työhinaajissa töissä, joten laivamaailma oli Karille sitä kautta jo tuttu. Työskennellessään portieerina hotelli Tott:ssa hän oli katsellut satamaa ja tajunnut, että
Savonlinnasta puuttui palvelu, jonne liikemiehet ja yritykset voisivat varata kokoukset ja seminaarit Saimaalla. Näitä Vip Cruise alkoi tarjota.
Siitä liiketoiminta lähti pyörimään. Ensimmäinen laiva oli hollantilainen teräsristeilijä, jolla toiminta alkoi tilausristeilyjä tekemällä. Höyrylaivat tulivat mukaan kuvioihin 90-luvulla kun Karille tarjoutui tilaisuus ostaa laivoja. Vuonna 1999 Kari osti ensimmäisen höyrylaivan, s/s Punkaharjun. 2000-luvun puolivälissä yritys osti Paul Wahlin, ja vuodesta 2008 heillä on ollut vuokrasuhteessa s/s Savonlinna.
Leinosten jälkeen on tullut muitakin, jotka tekevät tilausristeilyjä Saimaalla Savonlinnasta käsin, mutta alun perin tuote on ollut Leinosten kehittämä Savonlinnaan. Eikä kukaan muu tee risteilyjä höyrylaivoilla.
”Maailmalla on todella hienoja risteilyjä, mutta muualla maailmassa ei ole Saimaata eikä perinteisiä höyrylaivoja joihin yhdistyy hyvä palvelu ja räätälöity tuotepaketti. Se on sellainen elämys, jota ei saa mistään muualta maailmasta,” Leinonen toteaa.
Leinonen itse on ollut mukana yrityksen toiminnassa tavalla tai toisella pienestä pojasta lähtien. Vuodesta 2005 hän on ollut yrityksessä osakkaana. Leinosen omat pojat ovat myös paljon mukana laivoilla, mutta hän ei osaa sanoa jatkavatko he, 8- ja 13-vuotiaat pojat, yritystä vielä hänen jälkeensäkin.
”Maailmantilannetta ei voi tietää vielä. Tiedä vaikka Saimaa olisi silloin Euroopan suosituinta matkailualuetta ja tämä olisi oikea kultakaivos. Mutta ei me kuitenkaan sen varaan olla heitetty, että saisimme minun pojista ilmaista työvoimaa tähän,” Leinonen nauraa.
Leinosen yrityksen hellässä huomassa on kolme historiallista höyrylaivaa, mikä on iso keskittymä niin pienelle paikkakunnalle kuin Savonlinna. Leinonen ei kuitenkaan halua ottaa kunniaa perheyritykselle laivojen vahvasta keskittymisestä Savonlinnaan. Hänen mielestään kaupunki on aina ollut höyrylaivojen keskuspaikka. On osittain sitä perua, että niitä ei ole ruvettu muualle haalimaan samalla tavalla kuin Savonlinnaan. Osa syynä Leinonen pitää myös sataman sijaintia, joka on kaupungissa aivan keskeinen. Savonlinnassa ihmiset joutuvat tahtomattaankin satamaan.
”Johtuuhan se tietysti myös kysynnästä. Ei harrastuspohjalta ainakaan kannata kolmea tai neljää höyrylaivaa hommata. Yksi nyt vielä ehkä menisikin harrastuksena ja terapiana,” Leinonen naureskelee.
Kuninkaallisia ja hirmumyrskyjä
Vuosien varrella Leinonen on saanut toimia kipparina hyvinkin arvovaltaisille vieraille, ja joskus hengenvaarallisissakin tilanteissa.
Kesällä 2011 samassa kyydissä olivat kuninkaallinen seurue sekä tasavallan Presidentti turvamiehineen. Kyseinen risteily on jäänyt Leinoselle mieleen jo senkin puolesta, miten se järjestettiin ja miten onnistui.
Leinonen laivoineen oli päässyt liikkeelle aikataulusta jäljessä, koska oli ollut paljon valmisteltavaa ja järjesteltävää. Matkalla oli vielä sattunut viivästyksiä, joten aikataulu oli todella tiukka. Lopulta Leinonen oli saapunut satamaan juuri samalla hetkellä kuin seuruekin, joka luuli että saapuminen oli heitä varten ajoitettu.
”Jossain vaiheessa oli vähän kylmänhiki, että mitäs nyt jos myöhästytään. Mutta se oli lopulta kuin ohjelmanumero kun seurue näki, että laiva tuli juuri heitä varten tasan kellonlyömällä satamaan. Sen lisäksi oli täydellinen ilma, peilityyni Saimaa ja 23 astetta lämmintä. Kaikki meni ihan nappiin!” Leinonen nauraa.
Toinen mieleenpainuva vieras laivalla oli myöskin kesältä 2011: herra Forrest Mars. Leinonen oli vuotta aikaisemmin tuttavan kautta saanut kyselyn, jossa häntä pyydettiin auttamaan erään nimeämainitsemattoman henkilön matkustusjärjestelyissä Savonlinnaan. Leinonen alkoi tehdä suunnitelmia ja järjestelyjä. Vähän myöhemmin Leinoselta kysyttiin, että kyseinen vieras tulee omalla veneellä, joten voisiko hänelle järjestää paikan satamasta. Leinonen oli vastannut, että ilman muuta ja tiedustellut minkälaisesta veneestä oli kyse, että hän tietäisi kysellä sopivaa paikkaa.
”Sieltä vastattiin, että se on tuommoinen 55 metrinen,” kippari nauraa.
”Niin sitä sitten pikku hiljaa selvisi, että sieltä oli tulossa pallon rikkaimpia henkilöitä ja heidän vieraitaan noin sadan henkilön voimin. Mikäs siinä, kaupungissa oli hyvät juhlat muutaman päivän ajan,” Leinonen muistelee.
Kesällä 2007, jolloin vietettiin eduskunnan satavuotisjuhlia, Leinonen laivoineen pääsi myös poliisin ja suojelupoliisin syyniin. Ensin Punkaharjulla pidettiin pohjoismaiden pääministereiden kokous, jolloin poliisit kävivät tarkastamassa laivan ennen vieraiden astumista laivaan. Myöhemmin kesällä eduskunnan päämies, entinen presidentti ja hänen delegaationsa olivat vierailulla oopperajuhlilla. Tällöin poliisit jälleen tarkastivat Leinosen laivat ennen risteilyä.
”Siitä meni muutama päivä, kun tuli silloinen presidentti kyytiin. Silloin poliisit vain totesivat, etteivät he enää viitsi käydä laivaa lävitse, kun kaikki on kuitenkin kunnossa. Mie sanoin selevä” Leinonen nauraa.
Korkea-arvoisten vieraiden laivassa olo ei kuitenkaan tarkoita, että laivassa toiminta muuttuisi. Kaikki tehdään niin kuin muulloinkin, se on vain osa työtä.
”Ei siitä mitään painetta tule. Varmistaa sen varmistuksenkin, että kaikki on laivassa kunnossa. Laivan ajamisen kannalta on kuitenkin ihan sama kuka on kyydissä. Me vastaamme kyydissä olevista henkilöistä ihan samalla tavalla oli kyydissä kuka vaan. Se on aina ihminen, josta vastataan,” Leinonen selittää.
Hän näkee, että juuri ihmisläheisyys on heidän perheyrityksen valttikortti, joka tekee heidän toiminnastaan omalaatuista.
”Se on iso osa meidän perheyrityksen toimintamallia. Painotetaan työntekijöillekin, että ottaessamme perheyrityksenä asiakkaan vastaan, emme ota vastaan yhtä virallisesti kuin esimerkiksi jossain Hiltonissa. Otetaan vastaan meidän vieraaksi vaikka he olisivat ketä,” Leinonen painottaa.
Mieleenpainuvien vieraiden lisäksi Leinonen muistaa myös risteilyn, jossa oli käydä huonosti. Asta -myrskyn aikaan heinäkuussa 2010 Leinonen oli ajamassa s/s Punkaharjulla tilausristeilyä. Hän oli palaamassa satamaan, jolloin laiva pitäisi kääntää. Mutta myrskyn takia laivaa ei enää pystynyt kääntämään. Leinonen oli juuri tullut sataman kapeikkoon, jolloin Punkaharjun kokoisen laivan kääntäminen on mahdotonta. Kaiken lisäksi tuuli oli satamaan päin.
Tilanteen huomattuaan Leinonen ilmoitti ensimmäisenä konemestarille, että oli poikkeuksellisen kova tuuli ja käski odotella lisää komentoja. Saman tien tuli myös kansihenkilökunta kyselemään. Leinonen käski ihmiset alakertaan ja kaikki ovet kiinni ettei vettä pääsisi minnekään. Sen jälkeen Leinonen mietti kuinka minimoida vahingot. Hän uskoi, etteivät he missään tapauksessa selviäisi ilman tuhoja. Hänen piti miettiä miten minimoidaan ihmisvahingot ja millä huolehditaan, ettei laiva tuhoudu ihan täysin. Sen pohjalta Leinonen teki toimintasuunnitelman ja päätti ajaa laivan torin kävelysillan kupeeseen. Hän uskoi sen olevan paikka, jossa laiva ei pääsisi hakkautumaan eikä kaatuisi, mikä olisi pahaksi laivalle ja ihmisille. Leinonen joutui koko ajan katsomaan, ettei ketään jäisi alle, sillä satamassa oli kymmeniä veneitä.
”Mutta soutuveneiden väisteleminen olisi siinä tilanteessa ollut viimeinen asia mitä miettiä ja tehdä. Eikä sitä tällä laivalla olisi voinutkaan tehdä,” kippari pohtii.
Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Leinonen sai ohjattua laivan suunnittelemaansa paikkaan eikä tilanteessa tullut henkilö eikä aineellisia vahinkoja, muutamaa rikkoutunutta samppanjalasia lukuun ottamatta. Leinonen sai kiitollisia puheluita vielä pari tuntia tapahtuman jälkeenkin.
Seuraavana aamuna Leinonen jatkoi risteilytoimintaa.
”Sitä tämä yrittäjänä oleminen on. Jos lentokoneen ohjaaja tekee hätälaskun, hän on puoli vuotta sairaslomalla välittömästi,” kippari toteaa.
Leinonen myöntää, että vaikka hän pystyi tilanteessa pitämään pään kylmänä ja ajatukset kirkkaana, tilanne kuitenkin vaikutti henkisesti siten, että myöhemmin yöllä unen saanti oli ollut vaikeaa.
”Mutta keskittyminen on pakko pitää. Joku muu olisi saattanut mennä täysin toimintakyvyttömäksi. Onneksi ei itselle käynyt niin. Olen aina laivassa sanonut, että luonnon kunnioittaminen on tärkeää. Luonto on aina vahvempi kuin laiva ja miehistö. Sen tietää että tuommoinen voi tulla. Se tuli ja meni, mutta ei siitä traumoja ole jäänyt,” kippari pohtii.
Asiakkaat parasta työssä
Maisemaristeilymme Saimaalla on päättymässä ja Leinonen ohjaa Punkaharjun Olavinlinnan editse, jotta matkustajat saisivat ihailla kaupungin maamerkkiä ja ottaa kuvia. Leinonen käsittelee laivaa harjaantunein ottein ja kipparin työskentelyä vierestä seuratessa laivan ajaminen vaikuttaa jännittävältä ja ehkä hankalaltakin. Mutta Leinonen itse kokee asian toisin.
”Laivalla ajaminen on tässä työssä helpointa. Kyllä tähän näitä ajajia löytyy – hyviäkin ajajia – ja ihan komeitakin. Ei ihan niin komeita kun minä, mutta lähestulkoon,” Leinonen vitsailee.
Mikä sitten on parasta? Kipparille kysymys on vaikea ja hän miettii vastaustaan hyvän tovin.
”Kyllä hyvästä asiakaspalautteesta nauttii todella paljon. Silloin tietää onnistuneensa asiakkaan toiveen toteuttamisessa, kun joku tulee kiittämään.”
Sitten höyrylaivan pilli ilmoittaa satamaan saapumisesta ja Leinonen ohjaa Punkaharjun paikalleen Savonlinnan satamaan. Kippari Leinonen astuu satamakiveyksille ja yksi jos toinenkin matkustaja kiittää häntä lähtiessään pois laivasta. Astuessani Punkaharjun kannelta takaisin Savonlinnan maankamaralle, tuntuu kuin olisin siirtynyt historiasta takaisin nykypäivään. Kaiholla suunnittelen tekeväni aikamatkan ensi kesänä uudestaan.
S/S Paul Wahl
S/s Paul Wahl on yksi viimeisistä Suomessa rakennetuista valkokylkisistä höyrylaivoista. Se on rakennettu vuonna 1919 Varkaudessa, ja purjehti alun perin nimellä s/s Maaninka. Ennen nykyistä nimeään Paul Wahl purjehti myös nimillä s/s Paasikivi, s/s Joensuu, s/s Mikkeli ja s/s Vehmersalmi. S/s Paul Wahl -nimisenä laiva on seilannut vuodesta 1982. Paul Wahl toimii tilausristeilijänä ja kesäisin tekee myös maisemaristeilyjä Savonlinnan satamasta. Laivaan mahtuu noin sata ihmistä ja sen mitat ovat: 26,5 metriä pitkä, 6 metriä leveä ja 2,1 metriä syvä.
S/S Punkaharju
S/s Punkaharju on sisävesihöyrylaiva, joka on rakennettu vuonna 1905 Savonlinnassa. Se on myös ainut jäljellä oleva Savonlinnassa rakennettu matkustajahöyrylaiva. Laivan rakennuttaja oli Punkaharjun tilanomistajien osuuskunta. Laivan alkuperäinen tarkoitus oli kuljettaa matkustajia vaikeakulkuisella Saimaalla Punkaharjulta Savonlinnaan. Laiva paloi vuonna 1926 mutta rakennettiin uudestaan samana vuonna. Nykyinen Punkaharju on entisöity vuoden 1926 malliseksi. S/S Punkaharjukin on seilannut aikaisemmin muilla nimillä kuten: s/s Osuuskunta I, s/s Kerttu, s/s Punkaharju, ja s/s Taimi III. Punkaharjuun mahtuu kerrallaan 75 määrä ihmisiä ja sen mitat ovat: 22,5 metriä pitkä, 4,95 metriä leveä ja 2 metriä syvä.
S/S Savonlinna – ”Saimaa Express”
S/s Savonlinna on aito höyrylaiva, joka rakennettiin alun perin vuonna 1904. Tämän hetkinen ulkomuoto on palautettu vuoden 1927 asuun. Satavuotias Savonlinna kulkee yhä edelleen metrin koivuhaloilla. Laivaan mahtuu noin sata henkilöä ja se on pituudeltaan 27,8 metriä, leveyttä löytyy 6,6 metriä ja syvyyttä 2,4 metriä. Savonlinna on ainoastaan tilailuristeilykäytössä ja toimii nykyisin kokous-, koulutus-, ja edustusristeilijänä. Laivan omistaa Savonlinnan maakuntamuseo joka vuokraa sitä Vip Cruiselle.
Reeta Toivanen
Lisätietoja laivoista ja risteilyistä löytyy osoitteesta: www.vipcruise.info
