Kerimäki

Kerimäki on Saimaan matkaajalle täysosuma – pieni kylä, josta löytyy paljon. Kerimäki tunnetaan parhaiten Kerimäen kirkosta, joka on maailman suurin puukirkko ”keltainen jättiläinen” sekä puhtaasta ja kirkkaasta Puruvedestä.

Kerimäen kirkko, maailman suurin puukirkko on Kerimäen kuuluisin nähtävyys. Kirkko sijaitsee keskellä kylää pienen mäen päällä, eikä tätä keltaista jättiläistä voi olla huomaamatta kylällä kulkiessa. Kirkon vieressä sijaitsee kellotapuli, jossa kesäaikaan palvelee Tapulitupa. Tapulituvassa toimii käsityömyymälä ja sunnuntaisin siellä on tarjolla messukahvit.

Kirkon lisäksi Kerimäellä löytyy paljon mielenkiintoista tekemistä ja nähtävää. Erityisen kiinnostava on Hytermän luonnonsuojelu- ja museosaaret n. 7 km päässä kylältä. Hytermän saarilta löytyy Romu-Heikin, Kerimäen entisen nimismiehen kivitaidetta sekä vanhoja rakennuksia ja esineistöä. Kaunista saarta kiertää helppokulkuinen luontopolku. Saarelle pääsee vuokraamalla soutuveneen tai tilaamalla opastetun retken. Kerimäellä voi myös pelata frisbeegolfia sekä nauttia luonnosta kävellen, pyöräillen, veneillen tai vaikka ratsain. Lisäksi täällä sijaitsee yksi maan haastavimmista golfkentistä, jonne kannattaa tulla kauempaakin. Retki Hytermän luonnonsuojelu- ja museosaarille on takuuvarma elämys soutumatkoineen.

Kerimäkea ympäröivä vesistö on Puruvesi, joka Saimaallakin poikkeuksellisen puhdas ja kirkas järvi. Puruvesi on suurelta osin hiekka- ja sorarantainen muusta Saimaasta lähes eristetty allas, ja sen vesi tulee lähteistä järven pohjan hiekkakerroksen läpi. Puruveden muikku on maankuulu kala, ja se on saanut EU:n nimisuojan. Kerimäen keskustassa Puruveden rannalla sijaitsee kirkkoranta, jossa on upea hiekkapohjainen ja lapsiystävällinen uimaranta, nykyaikainen matonpesupaikka sekä vierasvenesatama.

Kerimäen keskustassa majoitut mukavasti majatalossa sekä nautiskelet pikkukylän välittömästä tunnelmasta. Keskustasta löytyy ihastuttava lounaskahvila, joista nautit maukasta ruokaa sekä oma tekemiä leivonnaisia. Monipuolinen liikuntapuisto ja leikkikenttä rannan tuntumassa tarjoaa aktiivista tekemistä lapsille ja aikuisille.

Seikkaile reiteillä

Kerimäen tapahtumat

Hurmaannu kirkkokonserteissa, tutustu paikalliseen elämänmenoon Kerimäki-päivässä tai lähde laittamaan jalalla koreasti keikoille.

Nähtävyydet ja palvelut

Kerimäen tärkeimmät nähtävyydet ovat maailman suurin puukirkko, Kirkkoranta venevajoineen sekä Hytermän luonnonsuojelu- ja museosaaret. Vanha Kallunmäen kirkkopaikka, Raikuun Salpa-aseman linnoitusreitti ja tietenkin kristallinkirkas Puruvesi ovat myös kokemisen arvoisia.

Ravintolat

Maistele paikallisia lounasta tai ilallista Puruveden rantamaisemissa tai itse tehtyjä herkkuja maailman suurimman kirkon juurella lounaskahvilassa. Kylältä löytyy myös kebab-pizzeria. Kerigolfin golfkentän yhteydessä palvelee kesäkaudella á la carte -ravintola. Syömään voi tulla myös ilman mailoja!

Aktiviteetit ja muut palvelut

Tutki Hytermän museo- ja luonnonsuojelusaaret tai lähde omatoimiselle melontaretkelle Puruvedelle.

Majoitus

Majoitu mukavasti kylällä majatalossa tai hotellissa tai lähialueiden vuokramökeissä tai aittamajoituksessa.

Ryhmille

Vietä täyden palvelun kokouspäivä nauttien oheen Saimaan Puruveden järviluonnosta tai vaikka golfista. Jos tarvitse laadukasta kuljetuspalvelua tai haluat lähteä ryhmämatkalle, ota yhteys Matka-Kososeen.

Voisit olla kiinnostunut myös