Aktiiviliikkujan ympärivuotinen paratiisi
Kesä on Suomessa vilkkainta matkustusaikaa. Mutta Suomen talviluonto tarjoaa yhtä paljon – ellei enemmänkin – mahdollisuuksia lomailuun. Etelä-Savossa ja Saimaalla on jo pitkään osattu hyödyntää ympäristöä matkailun ympärivuotistamiseksi. Alueella on erityisesti keskitytty aktiiviseen toimintaan ja liikkumiseen. SaimaaHoliday Oravissa ja Rantasalmella tarjoaa yhden Euroopan pisimmistä retkiluisteluradoista luonnonkauniilla Saimaalla. Talvi on nyt parasta matkustusaikaa aktiiviliikkujille.
SaimaaHoliday on Etelä-Savossa toimiva järviluontomatkailuyritys, jonka yksi ainutlaatuisimpia talviaktiviteetteja on retkiluistelu Suomen pisimmällä retkiluistinradalla Saimaan upeassa järviluonnossa.
”Tarkoituksena oli tehdä Euroopan hienoin retkiluistelurata, ja sehän on käsittämättömän hieno”, hehkuttaa Saimaa Holidayn yrittäjä Jukka Laitinen, joka oli mukana perustamassa rataa muutama vuosi sitten.
Laitinen oli yhdessä kollegansa kanssa kuullut Ruotsissa sijaitsevista retkiluisteluradoista. He kävivät tutustumassa naapurimaan ratoihin, josta idea radan perustamiseksi Saimaalle lähti. Ajatus vietiin eteenpäin retkiluistinseminaarissa, jota seurasi kuuden kilometrin mittainen kokeilu Rantasalmella Lomakeskus Järvisydämessä. Seuraavana vuonna rata avautui Rantasalmelta Oraviin. Rata on suuntaansa noin 20 kilometrin mittainen ja kulkee läpi Linnansaaren kansallispuiston halki. Reitistöä on kokonaisuudessaan yli neljänkymmenen kilometrin matkalla. Se tekee radasta Suomen pisimmän retkiluisteluradan.
Rata on ollut menestys sekä taloudellisesti että luontoystävällisesti. Vain muutamassa vuodessa Laitinen on onnistunut kehittämään siitä aktiviteetin, joka pysyy taloudellisesti jaloillaan. Yrittäjän mukaan se on myös hyvä esimerkki siitä, miten matkailutoimintaa voi tehdä Saimaalla norppaystävällisesti. Reitistön suunnittelussa on tehty yhteistyötä Metsähallituksen kanssa ja rata on luotu siten, että se välttää rantakinokset – norpan perinteiset pesimäpaikat – ja tekee mahdottomaksi luistelijoiden poistumisen radalta.
”Kyllä luontoarvot ovat minulle ihan koko elämä. Niiden on oltava, koska sijaitsemme niin ainutlaatuisessa ympäristössä lähellä kansallispuistoja”, Laitinen painottaa.
Samaa periaatetta toteuttaa myös yrityksen järjestämät talvivaellukset. Vaelluksilla kävellään tai hiihdetään merkattuja jääreittejä pitkin kansallispuiston halki. Vaellukset kestävät kaksi vuorokautta, joten reitillä on hyvin aikaa tutustua kansallispuiston talvisiin maisemiin.
SaimaaHoliday sijaitsee Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistojen läheisyydessä Oravissa ja Rantasalmella. Yrityksen palveluihin kuuluu melontaa, kalastusta, järvi- ja moottorikelkkasafareja, retkiluistelua, norpparetkiä, kuusi ravintolaa, luksushuviloita, hotelleja ja mökkejä. Vuonna 2015 avataan myös elämyshotelli ja kallioon louhittu järvikylpylä Rantasalmelle Lomakeskus Järvisydämeen.
Vaikka yrityksen kiireisintä aikaa on kesäsesonki, SaimaaHoliday on onnistunut ympärivuotistamaan toimintansa. Tämä on osittain seurausta siitä, että he eivät ajattele neljän vuodenajan mallilla.
”Me olemme järviluontomatkailuyritys ja meillä on täällä kaksi vuodenaikaa: on jään aika ja sulan veden aika”, yrittäjä toteaa.
Kahden vuodenajan sykli ei ole SaimaaHolidaylle suinkaan haaste vaan se mahdollista monipuolisemman sisällöntuotannon ja aktiviteettien toteuttamisen. SaimaaHoliday järjestää talvisin kalastusta, vaellusreittejä, hiihtoa, lumikenkäilyä, moottorikelkkasafareita ja nature watching -aktiviteettejä. Etelä-Savossa ja Saimaalla on täydellinen ilmasto olla aktiivinen matkailija.
”Ei näitä hommia auringon takia tehdä, se on Välimeren hommaa. Täällä on hyvä olla aktiivinen ja se on tämän alueen vahvuus ja vetovoimatekijä”, Laitinen painottaa.
Koska toiminta tapahtuu maailmankin mittakaavassa ainutlaatuisessa ympäristössä ja lähellä norpan elinalueita, Saimaa Holidayn kaikki aktiviteetit tehdään ympäristöystävällisesti. Vesijettejä ja moottoriveneitä eikä -kelkkoja vuokrata eikä viedä norppa-alueille, kaikki aktiviteetit tehdään oppaan avulla ja vähäpäästöisillä laitteilla, reitistöt suunnitellaan norppien pesäpaikat huomioon ottaen, ja kaikki toiminta ohjataan reiteille jättäen mahdollisimman isoja alueita hiljaiseksi.
”Jos joku keksii lisää keinoja, saa tulla kertomaan”, Laitinen kehottaa hymyillen.
Lisätiedot: Saimaa Holiday
Reeta Toivanen