Linnan kainalossa kasvanut kaupunki
Savonlinnan tarina alkaa Olavinlinnasta. Kyrönsalmessa kohoava harmaakivilinna on vuosisatojen ajan vartioinut idän ja lännen rajaa, seurannut kaupungin kasvua ympärillään ja ottanut vastaan vieraita kuninkaista kesämatkailijoihin.
Nykyään Olavinlinna on Savonlinnan tunnetuin maamerkki ja kaupungin sydän. Sen ympärillä historia, kulttuuri, Saimaa ja kesäinen kaupunkielämä kietoutuvat yhteen tavalla, joka tekee Savonlinnasta ainutlaatuisen.
Olavinlinnasta kaupungin alku
Olavinlinnan rakennustyöt alkoivat vuonna 1475. Paikaksi valittiin kalliosaari Kyrönsalmessa, vesireittien ja valtapolitiikan tärkeässä solmukohdassa. Linna rakennettiin puolustamaan itärajaa, ja sen vahvat kivimuurit ovat nähneet vuosisatojen aikana sotia, rajojen siirtymistä ja vallan vaihtumista.
Linnan ympärille alkoi vähitellen kasvaa elämää. Rakentajat, käsityöläiset ja palvelusväki asettuivat sen läheisyyteen, ja ajan myötä pienestä linnanympäristöstä kehittyi kaupunki. Savonlinnan kaupunki perustettiin vuonna 1639, mutta sen tarina oli alkanut jo paljon aiemmin linnan kivimuureilta ja Saimaan rannoilta.
Kurkkaa Olavinlinnan vaiheista ja elämästä linnassa tehty esittelyvideo.
Tänä päivänä Olavinlinnaan voi tutustua opastetuilla kierroksilla, jotka vievät kävijät saleihin, torneihin ja linnan monivaiheiseen historiaan. Kesällä linna on valoisa ja vaikuttava nähtävyys, mutta syksyn ja talven pimeillä kierroksilla se näyttää myös salaperäisemmän puolensa.

Lähde tutkimaan Olavinlinnan käytäviä ja torneja opastetulla kierroksella. Linnassa liikkuminen ilman opastusta on rajoitettua. Kuva: Museovirasto / Olavinlinna.
Sotavuosista kulttuurin näyttämöksi
Kun Olavinlinnan sotilaallinen merkitys myöhemmin väheni, linna jäi pitkäksi aikaa hiljaisempaan vaiheeseen. Vähitellen sitä alettiin kuitenkin kunnostaa, ja 1900-luvun alussa se sai uuden roolin kulttuurin näyttämönä.
Tässä muutoksessa tärkeä henkilö oli oopperalaulaja Aino Ackté, joka ihastui Olavinlinnan ainutlaatuiseen linnanpihaan. Hänen aloitteestaan linnassa järjestettiin ensimmäiset oopperajuhlat vuonna 1912.
Siitä lähtien Olavinlinnan kesät ovat soineet oopperan, suurten tarinoiden ja unohtumattomien iltojen sävelissä.

Olavinlinna luo ainutlaatuiset puitteet maailmanluokan oopperaesityksille. Kuva: Savonlinnan Oopperajuhlat.
Oopperan taikaa Olavinlinnassa
Olavinlinnassa oopperailta alkaa jo ennen ensimmäistä säveltä. Heinäkuun valo viipyy pitkään linnan muurien yllä, ja keskiaikainen linnanpiha luo esityksille tunnelman, jota ei voi siirtää muualle.
Savonlinnan Oopperajuhlat on yksi kaupungin tunnetuimmista kulttuurielämyksistä ja olennainen osa Savonlinnan kesää. Linnan akustiikka, historia ja Saimaan ympäröimä maisema tekevät illasta kokonaisuuden, jossa musiikki ja paikka vahvistavat toisiaan.
Oopperan tunnelma ei kuitenkaan jää vain linnan muurien sisään. Heinäkuussa koko kaupunki elää mukana. Ravintolat, satama, Linnankatu ja Wanhan Savonlinnan puutalokorttelit täyttyvät kesäillan odotuksesta, juhlapukeutujista ja kulttuurivieraista.

Oopperasta poistutaan Saimaan ympäröimään maisemaan kauniissa kesäyössä. Kuva: Savonlinnan Oopperajuhlat.
Olavinlinna elää ympäri vuoden
Kesäaikaan Olavinlinnassa voi viipyä myös kierrosta pidempään. Linnan historiallisessa miljöössä on tarjolla lounasta, ja ainutlaatuinen ympäristö tekee ruokailuhetkestä osan linnakokemusta.

Lounas sisältää runsaan salaattipöydän, lämpimät pääruoat, leivät & levitteet, kotikalja/mehu, vesi, kahvi & tee sekä jälkimakea. Kuva: Osuuskauppa Suur-Savo
Vaikka Oopperajuhlat ovat Savonlinnan kesän tunnetuin kulttuuritapahtuma, kaupungin tapahtumakausi jatkuu pitkälle elokuuhun ja syksyyn. Olavinlinnassa kuullaan elokuussa konsertteja, Riihisaaressa nautitaan saunatunnelmasta ja syyskuussa kaupunki täyttyy sadonkorjuun, tulien ja keskiaikaisen tunnelman tapahtumista.
Kesän ja syksyn 2026 tapahtumavinkkejä:
- Kadonneen paistin arvoitus –lastenkierrokset kesä-heinäkuussa
- Savonlinnan Oopperajuhlat 3.7.–1.8.
- Jethro Tull 7.8.
- The music of Hans Zimmer 8.8.
- Vesala 9.8.
- Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana 15.8.
- Ismo Leikola: Omasta mielestä 19.8.
- Stand Up Show, Mebis/Mervi Lahdenpää 20.8.
- Pepe ja Saimaa 21.8.
- Olavinlinna Rocks! – Kymi Sinfonietta, Jarkko Ahola ja Marika Hölttä 22.8.
- Lauri Haav 28.8.
- Amophis + Insomnium 29.8.
- Pyhän Olavin voimamieskisat ja Syystulet 4.9.
- Kekrijuhlat 10.10.
- Eurydike (ja Orfeus) -teatteriesitykset 22.10. alkaen, osta lippu
- Pimeä kierros ja hämärä illallinen 20. ja 21.11.
- Tunnelmallinen joulutapahtuma Tuomaan Markkinat Olavinlinnassa (päivämäärä vahvitstuu myöhemmin)
Katso tarkemmat tiedot tapahtumista tapahtumakalenterista.
Vuokraa linna tapahtumaasi
Olavinlinna tarjoaa ainutlaatuiset puitteet myös juhliin, kokouksiin ja erilaisiin tapahtumiin. Keskiaikaiset salit, linnanpihat ja Saimaan ympäröimä maisema tekevät tilaisuudesta jo itsessään elämyksen. Linnan tilat sopivat niin perhejuhliin, häihin ja merkkipäiviin kuin yritystilaisuuksiin, sidosryhmätapaamisiin sekä kulttuuri- ja musiikkitapahtumiin.
Tiloja voi vuokrata erikokoisiin tarpeisiin aina tunnelmallisista saleista laajempiin kokonaisuuksiin. Kesäkaudella myös iso linnanpiha katsomoineen ja lavoineen tarjoaa vaikuttavat puitteet suuremmille tapahtumille. Olavinlinnassa tilaisuus saa ympärilleen historian, arkkitehtuurin ja maiseman, joita on vaikea löytää mistään muualta.
Lue lisää Olavinlinnan kokous- ja juhlapalveluista.


